No 4 (2009)
Tämän Osaaja.netin numeron teemana on Työelämä murroksessa. Teema on varsin ajankohtainen, haasteellinen ja globaali. Työelämän murrosvaihe on kaikesta muutospaineesta huolimatta ainutlaatuinen tilaisuus uuden perustan, uusien toimintatapojen sekä uuden osaamisen luomiselle. Ammattikorkeakoulut ovat tiiviisti sidoksissa työelämän kehittämishaasteisiin, kuten siihen, miten työelämä selviytyy lamasta. Niiden roolina on toimia kiinteässä yhteydessä työ- ja elinkeinoelämän tutkimus- ja kehittämistyössä ja ennakoida muuttuvia osaamistarpeita. Korkeatasoisen opetuksen avulla ammattikorkeakoulut varmistavat osaavan ja riittävän työvoiman saatavuuden alueillaan ja siten auttavat aluettaan selviytymään murroksista.
Ammattikorkeakoulujen verkkojulkaisu Osaaja.net on ilmestynyt kaksi vuotta. Seuraavasta, ensi vuoden puolella julkaistavasta numerosta alkaen Osaaja.net yhdistyy samalle julkaisualustalle Kever-verkkolehden kanssa noudattaen uutta ulkoasua ja formaattia. Uuden yhteisen verkkojulkaisun missiona on soveltavan tutkimustiedon tuottaminen ja välittäminen työ- ja elinkeinoelämälle, vuorovaikutteisesti ja korostamalla uusia avauksia myös kansainvälisesti. Kutsumme kaikki Osaaja.netin lukijat ja kirjoittajat uuden verkkojulkaisun tekemiseen sekä osallistumaan keskusteluun!
Sisällysluettelo
Pääkirjoitus
|
Irene Isohanni |
|
| Työelämä murroksessa
HTML
|
Artikkelit
|
Seppo Helakorpi |
|
| Osaaminen ja sen tunnistaminen työelämän ja koulutuksen yhteisenä haasteena
Tiivistelmä
PDF
|
|
Airi Hirvonen |
|
| Ammattikorkeakoulujen musiikin alan opettajien työ murroksessa
Tiivistelmä
PDF
|
|
Raili Hokajärvi, Teppo Hujala |
|
| Metsäsuunnittelijan työ muuttuu
Tiivistelmä
PDF
|
|
Ulpukka Isopahkala-Bouret, Eeva Järveläinen, Teemu Rantanen |
|
| Profiloitua osaamista liike-elämään?
Tiivistelmä
PDF
|
|
Pasi Tulkki |
|
| Oppimisen ja osaamisen ekosysteemi – vastaus työelämän murrokseen?
Tiivistelmä
PDF
|
Näkökulmat
|
Petri Kinnunen |
|
| Tulevaisuuden sosiaalipalvelut
PDF
|
|
Pia Krista-Maria Lundbom |
|
| Järjestötyön ammatillisuus ja muuttuvat osaamistarpeet
HTML
|
|
Tea Remahl |
|
| Ammattikorkeakoulut työelämän tukena – pahasta pois vai hyvää kohti?
HTML
|
|
Soja Ukkola |
|
| Yrittäjyyden uudet muodot ja haasteet yrittäjyyskoulutukselle
HTML
|
|
Tapio Varmola |
|
| Primmin perintö eli hyväntekeväisyys korkeakoulujen rahoitusmuotona
HTML
HTML
|
Ajankohtaista
|
Riitta Rissanen, Mervi Friman |
|
| Osaaja.net- ja Kever-verkkolehdet yhdistyvät 2010
HTML
|